![]() ![]() ![]() ![]() ![]() |
Totuuskomissio mutkikkaiden ja pitkäaikaisten työyhteisökonfliktien käsittelyssä
Yhteiskuntatieteiden tohtori, psykologi Kari Murto esittelee mielenkiintoista työskentelytapaa vaikean ja pitkittyneen työyhteisökonfliktin käsittelyyn. Parhaillaan hän työstää uutta kirjaa, jonka sisältöihin artikkelin aihe liittyy.

Totuuskomissio mutkikkaiden ja pitkäaikaisten työyhteisökonfliktien käsittelyssä
Joskus työyhteisöjen tai ryhmien sisäiset ristiriidat ja konfliktit voivat olla niin pitkäaikaisia, jäsenten enemmistöä syvästi koskettavia ja mutkikkaita, että niiden historiallisen kehityksen rekonstruointi on käytettävissä oleva aika huomioon ottaen epärealistista. Joissakin tällaisissa tapauksissa olen käyttänyt totuuskomission versiota. Totuuskomissiota käytettiin Etelä-Afrikassa 90 luvulla mustien ja valkoisten välisten rikosten ja traumaattisten tapahtumien sovittelussa (Promotion of National Unity and Reconciliation Act, 1995). Menetelmän perusidea oli, että rikoksiin syyllistyneet ja rikoksen uhreiksi joutuneet, nöyryytetyt ja loukatut ihmiset saivat julkisen foorumin tehdä tunnustuksensa, kertoa kokemuksensa ja tulla kuulluiksi. Tavoitteena oli auttaa eteläafrikkalaisia tulemaan moraalisesti toimeen menneisyytensä kanssa ja edesauttaa yhteiskunnallista sovintoa. Kysymys ei ollut tuomioistuimesta eikä juridisia tuomioita jaettu.
Työyhteisöissä soveltamani totuuskomissiomenetelmän tavoitteena ei myöskään ole ongelmien ja ristiriitojen juridinen ratkaiseminen faktoja kaivamalla, vaan anteeksiannon ja sovun rakentaminen aidon kuuntelemisen ja kuulluksi sekä ymmärretyksi tulemisen kautta. Ongelmat ovat useimmiten kehittyneet ja pahentuneet siksi, että osapuolet eivät ole kokeneet tulleensa kuulluiksi ja ymmärretyiksi.
Totuuskomission soveltamisessa työyhteisön vaikeiden ja kauan jatkuneiden konfliktien käsittelyyn olen lähtenyt sopimalla osallistujien kanssa seuraavista periaatteista:
Edellä olevista periaatteista keskustellaan ja ne sovitaan yhdessä. Jos osallistujia on paljon, on syytä pitää taukoja, jotta ihmiset jaksaisivat keskittyä jokaisen kertomukseen.
Kokemukseni mukaan ryhmän tai yhteisön ilmapiirissä tapahtuu syvällinen muutos kierroksen kuluessa. Ryhmässä vallinnut jännittyneisyys ja kireys muuttuu levolliseksi ja rauhalliseksi yhdessä oloksi. Keskeinen oivallus on kuuntelemisen voiman ja merkityksen ymmärtäminen. Kuuntelemista tukee sopimus, että kertomuksia ei saa keskeyttää eikä kommentoida. Normaalissa keskustelussahan kuuntelemista, erityisesti uhkaavien ja vaikeiden asioiden kuuntelemista, häiritsee ihmisen sisäisen dialogi, jossa hän muotoilee vasta-argumentteja toisen vielä puhuessa. Tämä sisäinen dialogi välittyy puhujalle kuuntelemattomuutena tai torjuntana. Näiden kielteisten vaikutusten eliminoimiseksi totuuskomission periaatteet ja käytännöt ovat tärkeitä.
Menetelmän toimivuus edellyttää, että ryhmässä on riittävä keskinäinen luottamus ja luottamus ulkopuoliseen asiantuntijaan.