Murroksen pyörteissä jaksaminen

Viime aikoina moni tuttavistani on kokenut työuupumuksen. Osa ei ole kyennyt palamaan koskaan takaisin työelämään. Sitkeämmätkin oravanpyörässä sinnittelijät rohkenevat tunnustaa luottamuksellisessa seurassa totuuden työelämästään: ”Mä en kohta jaksa enää”.

Mistä moinen epidemia onkaan syntynyt?

Työelämän murros on rajuin vuosikymmeniin. Moni työ pakenee ulkomaille globaalien markkinoiden myötä. Työn luonne on muuttunut rajusti kompleksisuuden, tulosvaatimusten ja aikapulan myötä. Työoloja kuvaavat mittarit osoittavatkin, että työn henkinen ravittavuus on kasvanut huimasti kymmenen viime vuoden aikana kaikilla työelämän sektoreilla. Murrosta syventävät jatkossa vielä kasvavat globaalit haasteet kuten ilmastonmuutos, energia- , elintarvike- ja talouskriisi. Suomessa ”haasteiden kakun” kuorruttaa vielä voimakas väestön eläköityminen ja vanhentuneet julkisen sektorin palvelurakenteet. Edessämme on syvenevä haasteiden viidakko.

Työ dominoi arkeamme ja ”tänne-heti-kaikki” -kulttuuri kuvastaa ajan henkeä. Tässä myllerryksessä yhä useamman ihmisen arjen tasapaino on järkkynyt. Eniten joutuvat venymään työssäkäyvät ihmiset ja heidän perheensä. Monen elämästä on tullut suorittamista, jota pyörittävät kello, kukkaro, kalenteri ja kännykkä. Teknologia, jonka piti vapauttaa meidät ajan ja paikan kahleista, onkin salakavalasti hämärtänyt työn ja vapaa-ajan rajan. Kasvoton pääoma pyörittää talouden karusellia yhä kiivaammin. Suomalainen hyvinvointivaltiokin on enää kaunis muisto menneiltä vuosikymmeniltä. Sen repaleiset turvaverkot eivät anna meille enää riittävää suojaa. Milloin unohduksen kohteena ovat heitteille jätetyt vanhukset, milloin syrjäytymässä oleva nuorisomme.

Työikäisten harteille on kasattu raskas taakka. On jaksettava, vaikka ei enää jaksaisikaan. Työelämän tehokkuusjohtamisen paineet purkautuvat arjessamme. Syvimmät haavat syntyvät ihmisten kokemista arvoristiriidoista sekä riittämättömyyden ja epäoikeudenmukaisuuden tunteista. Niiden myötä moni kyseenalaistaa omien tekojensa, jopa koko elämänsä merkityksellisyyden. Työelämän haasteet vyöryvät esteettä myös henkilökohtaiseen elämäämme – kohtalokkain seurauksin. Vaikutukset näkyvät henkisenä ja fyysisenä pahoinvointina, uupumisena, sairauksina, painokäyrissä, alkoholitilastoissa, unettomuutena, perheiden kasvavana hätänä ja elämän mielekkyyden häviämisenä. Yhä useammalta on työn mielekkyyden ohella katoamassa jopa koko elämän hallinnan tunne.
Me ihmiset emme jaksa kauan ristiriitojen täyttämässä arjessa, varsinkaan jos joudumme taistelemaan itseämme ja arvomaailmaamme vastaan. Loppuunpalaneita ihmisiä tutkineen psykologi Fredrik Bengtssonin mukaan länsimainen yhteiskunta on kiihtyvän talouden myötä joutunut niin nopeaan muutokseen, ettei ihmisen elimistö ole varustettu käsittelemään sitä. Kehomme ja mielemme huutavat yhä kovemmin, että meidän tulisi pysähtyä ja kohdata itsemme, oppia tuntemaan tarpeemme, unelmamme ja rajoituksemme. Loppuunpalaminen onkin usein viimeinen varoitus siitä, ettei ihminen elä omaa, vaan muiden odotuksiin ylisopeutuvaa elämää. Voimmekin hyvällä syyllä kysyä: Onko uupuminen terve reaktio sairaassa yhteiskunnassa?

Kriisit oman kasvun mahdollistajina?

Ihmiset kokevat murroksen haasteet erilailla. Toisille murros on uhka, toisille uusi mahdollisuus. Liian usein taistelemme työelämän epätasapainon oireita vastaan päihteillä tai depressiolääkkeillä. Työuupumukseen on harvoin vain yhtä syytä. On viisasta pysähtyä miettimään ajoissa omaa hyvinvointia: Millaiset asiat kuluttavat minua ja minun henkistä energiaani työssäni eniten? Elänkö yli omien voimavarojeni? Onko elämäni vain yhtä suoritusta?

Itse hoipuin työuupumuksen partaalla muutama vuosi sitten. Väsymys vaivasi ja vapaa-aikaa ei ollut. Korkeille verenpainearvoilleni löytyi syyksi vain liian kiivas, ylimitoitettu työtahti. Vaihtoehdoiksi jäivät pilleripurkit tai työympäristön muutos. Varoittavat esimerkit ”pilleripolun” valinneista tuttavistani rohkaisivat hyppäämään pois kvartaalitalouden rengin roolista. Ryhdyin itsenäiseksi yrittäjäksi. Irrottautuminen hektisestä työstäni globaalissa, arvostetussa organisaatiossa ei toki ollut helppo päätös. Tänäkin päivänä olen päätökseeni erittäin tyytyväinen. Olen saanut astua elämässäni uuteen, mielenkiintoiseen vaiheeseen - vielä tässä iässä. Ei tässä ihan kehäraakkeja sentään olla!  Olen oppinut itsestäni aivan uusia ulottuvuuksia ja olemaan enemmän läsnä perheeni ja läheisteni kanssa. Verenpainearvotkin ovat normalisoituneet. Jatkuva, univajeesta johtunut väsymyskin on helpottanut. Palkkapussin kaventumisen myötä omat arvot ovat kristallisoituneet selvästi.

Tulevaisuuden työhyvinvoinnin aakkosia etsimässä

Kestävämpi työhyvinvointi on mahdollista luoda. Se on tosin monien tekijöiden summa. Globaalit ympäristömuutokset on hyvä ennakoida ja väistää parhain keinoin. Syvenevän murroksen kokonaisuuden ymmärtäminen sekä tulevaisuuden työelämän uusien reunaehtojen ja taitojen tuntemus auttavat navigoimaan kohti parempaa työhyvinvointia. Työyhteisö ja omat verkostot ovat ratkaisevassa roolissa. Kuitenkin uudenlainen itsetuntemus - oman identiteetin, ainutlaatuisuuden ja arvojen löytäminen - on ehkä tärkein perusta kestävän työhyvinvoinnin luomisessa. Kuka minä olen nyt ja kuka haluan olla jatkossa? Elänkö sopusoinnussa itseni ja arvojen kanssa? Mitkä ovat unelmani ja vahvuuteni? Uskallanko toteuttaa niitä työssäni, elämässäni? Mistä syntyy sisäinen paloni? Mistä saan henkistä ruokaa työn rasittamalle mielelleni päivittäin?

Muistetaan ladata pattereita 

On tärkeää olla läsnä perheen ja ystävien kanssa, ladata pattereita tulevia haasteita varten. Antaa mielen ja kehon levätä, kiireettömyyden vallata mielen. Tiedetään, että luovuus, intuitio ja mielen syvimmät viisaudet puhkeavat kukkaan rentoutuneessa, kiireettömässä olotilassa. Kenelle missäkin: laiturin nokassa, metsän hiljaisuudessa tai kaupungin seesteessä. Silloin ehkä parhaiten kristalloituu se, mikä meille on elämässämme arvokkainta. Ja arvostamillemme asioille löytyy aina aikaa. Jatkossakin.

Kaisa Kautto-Koivula kouluttaa Jyväskylässä 8.-9.11.2010. Lue lisää tästä!