![]() ![]() ![]() ![]() ![]() |
|
Yhteisöllisen johtamisen perusteet Johtaja on työyhteisönsä ensimmäinen kehittäjä ja esimiehen tärkein tehtävä on luoda toimiva työyhteisö. Hyvä työyhteisö tuottaa hyviä tuloksia niin laadun kuin kustannustenkin näkökulmasta, mutta myös henkisen hyvinvoinnin, jaksamisen, työmotivaation ja oppimisen kannalta. Yhteisöllinen johtaminen edellyttää johtamista tukevien sosiaalisten välineiden rakentamista. Tärkeimpiä näistä ovat henkilöstöyhteisön ja koko yhteisön tai yksikön kokoukset, ryhmät ja seminaarit. Näiden yhteistyöfoorumien toimivuus, osallistujien aktiivisuus ja keskustelun avoimuus vaativat kehittyäkseen johtajan rohkaisua ja roolimallina toimimista. Johtajalla ja esimiehellä on avainasema myös yhteisöjen keskeisimmissä prosesseissa: päätöksenteossa, ongelmien ratkaisemisessa, ristiriitojen käsittelyssä sekä palautteen antamisessa ja vastaanottamisessa. Yhteisöllinen johtaminen on vaativaa, koska yhteisöllisyyden ja demokraattisuuden periaatteiden mukaisesti asiakkaiden ja henkilöstön odotetaan osallistuvan päätöksentekoon, mutta vastuu on aina viimekädessä johtajalla tai esimiehellä. Toimiva yhteistyö vaatii päätöksenteon pelisääntöjä sekä roolien, vallan ja vastuun selkeyttä. Koulutuksessa opit:
Oppimismenetelmät Koulutuksen kohderyhmä: Kuntoutus-, hoito-, ja kasvatussektorilla toimivat johtajat ja esimiehet Kouluttaja: YTT, psykologi Kari Murto Koulutuspaikka: Koulutuksen kustannukset: 450 € + 103,50 € (alv 23%) Lataa koulutusohjelmaesite (660 kt) Ilmoittautuminen viimeistään 5.4.2012. Lisätiedot ja ilmoittautuminen |